Lonkkakipu

Lonkat ovat vartalon suurimpia rakenteita, jotka kantavat suuren osan vartalomme painosta. Tästä syystä lonkan kipu on niin yleistä. Tarkastelemme tässä lähemmin, miksi ikääntyminen ja kuluminen voi aiheuttaa lonkkasärkyä, ja miten lonkkakipu voi vaikuttaa liikkumiseen.

Hoida kipuasi

Lonkkakivun oireet

Lonkkakipu oireilee monilla lonkan viereisissä kehon osissa, kuten reidessä, nivusissa, pakaroissa tai lantiolla.

Joskus lonkkaongelmien ainut oire on kipu polvessa. Se on melko tavallista, ja sitä sanotaan heijastuneeksi kivuksi.

01

Lonkkakipu voi ilmetä liikunnan yhteydessä, esimerkiksi pitkän kävelyn tai juoksulenkin jälkeen.

02

Saattaa tuntua, että liikkuvuutesi vähenee, etkä voi enää liikuttaa lantiota tai jalkoja yhtä vapaasti kuin aikaisemmin. Jos lonkan kipu ei hellitä, voi se johtaa ontumiseen.

03

Miten lonkkakipu vaikuttaa sinuun?

Koska lonkat ovat hyvin tärkeitä liikkumisen kannalta, voi lonkkasärky vaikuttaa jokapäiväiseen elämääsi huomattavasti. Sängystä nouseminen, kävelylle lähteminen tai portaissa kulkeminen voi sattua – juokseminen voi olla mahdotonta. Vakavissa tapauksissa et ehkä voi ollenkaan liikuttaa lonkkaasi tai jalkaasi, tai laskea niille painoa. Ota silloin yhteyttä lääkäriin.

Hoida kipuasi

TIESITKÖ?

Lonkan kautta kulkee joukko hermoja ja verisuonia, mm. iskiashermo lonkan takaosassa, ja reisiluuhermo sen etupuolella.*

61 % niistä, joilla esiintyy kipuja, ilmoittaa kokeneensa lonkkakipua.**

*Arthritis Foundation National Office: http://www.arthritis.org/about-arthritis/where-it-hurts/hip-pain/hip-anatomy.php
**Haleon Global Pain Index Research (globaali kivun voimakkuutta mittaava tutkimus) 2017

Mistä lonkan kipu johtuu?

Lonkkanivelen rakenne on sellainen, että se mahdollistaa sujuvan liikkumisen. Sen on kestettävä jatkuvaa käyttöä ja kulutusta, ja se mahdollistaa esimerkiksi sen että voimme juosta bussille ja hypätä sen kyytiin. Mutta kun lihakset, hermot, nivelsiteet ja jänteet (pehmytkudokset) rasittuvat, erityisesti kun ikäännymme, ne voivat tulehtua ja kipu voi tuntua lonkissa.

On tärkeää tietää, mistä lantiokipu johtuu

Selvitä kivun syy

Lonkassa tuntuva kipu voi olla peräisin myös jostain muualta lonkkanivelen läheltä. Tarkka kivun paikan määrittäminen voi helpottaa diagnoosin tekemistä. Jos kipu on reisien sisäpinnalla tai nivusten ympärillä, se voi johtua ongelmasta itse lonkassa, mutta jos kipu sen sijaan on lonkan ulkopuolella, reiden yläosassa tai pakaran ulkopinnalla, voi kyse olla pehmytkudossairaudesta.

Lonkkakipu voi säteillä jalkoihin saakka

Vakavampia lonkkakipuja

Vakavammat lonkkakivun lajit voivat johtua esimerkiksi nivelrikosta, luunmurtumista, vammasta johtuvasta luun siirtymisestä (luksaatio) tai limapussin tulehduksesta (bursiitti). Kaikissa näissä tapauksissa ota yhteyttä lääkäriin.

Lääkärin hoitoon

Jos sinulla on lonkkakipua lihas- tai jännevamman tai jännetulehduksen (tendiniitti) takia, voivat reseptivapaat lääkkeet auttaa vähentämään turvotusta ja lievittää kipua. Varovainen harjoittelu ja venytykset voivat myös helpottaa kipua ja parantaa raajojen liikkuvuutta. Jos kipu on voimakasta, eikä se laannu viikon kuluessa kipua lievittävillä lääkkeillä, sinun on otettava yhteyttä lääkäriin. Käy myös vastaanotolla, jos olet kaatunut, jos kipu pahenee, tai jos tunnet itsesi kuumeiseksi ja sairaaksi.

Vinkkejä lonkkakivun lievittämiseen

Vähennä lonkkien kuormitusta laihduttamalla
Älä seiso pitkiä aikoja
Käytä matalia kenkiä
Harrasta vähemmän kuormittavaa liikuntaa, kuten esimerkiksi uintia
Lämmittele ennen liikuntaa ja venyttele sen jälkeen
Hakeudu hoitoon saadaksesi neuvoja ja tukea lonkan kipuihin

Tutustu Voltaren-geeleihin

Selvitä milloin kipugeelistä voi olla sinulle apua

Lue lisää

Lihassärky

Miksi tunnemme lihassärkyä, miten kipu toimii ja mitä syitä kivun tuntemuksiin liittyy?

Lue lisää

Ymmärrä kehoasi ikääntyessäsi

Lue lisää, miten kehosi toimii, miten se muuttuu, kun ikäännyt, ja miten selviät ikääntymiseen liittyvistä kivun tuntemuksista.

Lue lisää

Miten Voltaren-geeli toimii?

Selvitä, miten Voltaren voi helpottaa kipua ja vähentää tulehdusta.

Lue lisää